Huomenta vaan jokaiselle tasapuolisesti!

Tuli joitain ajatuksia päähän heti herättyäni ja pitää päästä ne johonkin purkamaan. Tosiaan kirjoitan tätä itse itselleni, joten jos minun elämässä ei tapahdu mitään järisyttävää, niin ei silloin täälläkään kirjoituksissa oikein mitään jännittävää ole. Haluan kirjoittaa vaan asioita jotka ovat totta ja elettyä elämää. Iloineen ja suruineen, jännityksineen ja kauhuineen. ;)
Silloin kun saisin nukkua, niin joku lintu oli toista mieltä. Tuli hakkaamaan räystäitä ja sitä ihmettä kun nousin katsomaan, niin eihän se uni enään silmiin tule. Tekisivät ne pesänsä johonkin muualle, kun taloon :D
Minä olen muuten sellainen ihminen, että stressaan kaikesta ihan älyttömän paljon. Jo nyt alan stressaamaan tulevasta lääkelaskukokeesta, joka on vasta 14. päivä tätä kuuta. Se on sellainen koe, joka pitää päästä virheettömästi läpi ja sitähän uusitaan niin kauan, että se menee läpi. Näyttöä ei pääse antamaan harjoittelupaikassa, jos on jotain rästissä. Hirmuiset paineet tuosta asiasta itsellä. Olen aina ollut matikassa huono, vitosen oppilas peruskoulussa. Näihin lääkelaskuihin olen joutunut panostamaan paljon, että osaisin/ymmärtäisin ne. Mielestäni jotenkin ne tajuan ja mahdollisuus olisi päästä kokeesta läpi, mutta helposti teen pieniä pilkku virheitä. No, minun pitää tulevalla viikolla vaan ahkerasti laskee ja laskee, että varmasti osaisin :)


Aamukahvia nautiskellen kirjoittelen ja katselen samalla tuota pientä lampea, joka sijaitsee vähän matkan päässä. Tyyntä on ja hämärää. Aurinko ei siis paista. Sykysy jotenkin menisi, jos edes se aurinko paistaisi. Sitten kaikki näyttäis kauniimmalta. :) Tässä aamusella olen miettinyt, mitä me tänään syötäisiin. Isäntä otti eilen hirvenlihaa sulamaan, joten siitä on vissiin tarkoitus jonkunmoinen paisti tänään tehdä. Mietin vain, että mitä siihen laittaisi lisukkeeksi. Pitäisikö ihan perus perunamuussi tehdä, vaiko kukkakaalimuussi. Mutta nythän on viikonloppu, joten hmm...perunalla mennään :)

Tällaiset olivat maisemat aamusella

Joo, tänään siis tosiaan pitäisi alkaa vaihtamaan niitä talvirenkaita, kohan isäntä joskus palaisi metsästä takaisin kotiin. Mitäköhän siitäkin tulee :D Varmaan menetän hermoni useaan kertaan, kun enhän minä osaa ;) Ja jippii, huomenna aamupäivästä saan vipeltäjän takaisin luokseni ja hiljaisuus loppuu, Meno alkaa olemaan kovaa ja ääntä riittää. Isäntäkin on jo kysellyt, että miten vipeltäjällä on mennyt ja milloin hän tulee takaisin luoksemme. Olemme varmaan vaan niin tottuneita siihen, että meidän talossa ääntä riittää ja muutenkin ei niin rauhallista elämää. Ollaan toki nautittu näistä hetkistä, kun saadaan ihan kahdestaakin aikaa viettää. Ne hetket jotenkin auttaa jaksamaan silloin, kun meille tulee vaikemapaa. Parisuhde on kuin vuoristorata, välillä tullaan kovaa ja korkealta, välillä mennään tasaisesti ja hiljaa :)


Tällainen teksti voi joistakin tuntua niiiiiiiin tylsältä ja turhalta liirumlaarumila, mutta tämä on minun elämää tässä ja nyt! :) Ja jotenkin tulee hyvä olo, kun olen saanut taas kirjoittaa ajatukset johonkin ylös.